<< < >
Kaksi sitaattia Johanna Hankosen kirjasta "Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta" (Tampere 1994):
- Espoon suuri aluerakentamissopimuspaketti Asuntosäätiön, Keskus-Sato Oy:n , Polar-Rakennusosakeyhtiön ja As.Oy Ivisnäsin sekä Hakan kanssa käsiteltiin kauppalanvaltuustossa toukokuun lopussa 1966. Se merkitsi Espoon johtavien virkamiesten ja luottamusmiesten sitoutumista suurteolliseen suunnittelujärjestelmään, johon ei uusia rakentajia mahtunut. Silloinen Espoon yleiskaavapäällikkö Harto Helpinen on jälkikäteen muistellut 'hirveää taistelua' Arjatsalon ja Puolimatkan mukaan pääsemisestä. Arjatsalo turvautui järjestelmään sitoutumisen sijasta vaikuttamaan kauppalanvaltuutettujen vatsan kautta ja 'tarjosi upeita juhlaillallisia valtuustolle moneen otteeseen', kunnes lopulta sai enemmistön taakseen. (sitaatti s. 449)
Rakennus Oy Arjatsalo oli jyväskyläläinen rakennusyhtiö, joka 1959 osti Espoon Kokinkylästä 100 hehtaaria maata aloittaakseen toiminnan pääkaupunkiseudulla. Erinäisten vaiheiden ja maanvaihtojen jälkeen Arjatsalo rakensi Olarin lähiön 1969 - 1973. Samoihin aikoihin se osti Eestinkallion alueen. Emme varmasti tiedä, kuuluiko luottamushenkilöiden kulinaarisen maun testaaminen oleellisena osana myös Eestinkallion kaavoitusprosessiin, mutta jos näin oli, olemme hyvin kiinnostuneita illallisten ruokalistoista.
Toisaalta kaavoituskulinarismi oli yleistä:
- Valt.tri Pertti Vuorela haastatteli väitöskirjaansa varten Espoon aluerakantamissopimusten synnystä mm. entistä kunnallispoliitikkoa ja kunnanhallituksen jäsentä: "Kunnalla ei ole muilla aloilla yhtä suurta mahdollisuutta liikkua vapaasti kuin maankäytön sektorilla. Spekulointi keskittyykin maankäyttöön. Jokaisessa puolueessa on valittu tiettyjä henkilöitä, jotka huolehtivat puolueen rahoituksesta. Rahoituksesta huolehtiminen on pitkälle sitä, että neuvotellaan suurten yritysten kanssa. Yritysten kanssa käydään keskusteluja siitä, millainen rakentaminen niitä kiinnostaisi. Muilla puolueilla on yleensä jokin vastaava kuvio, joka johtaa puolueiden kesken sopimukseen ja kauppaan siitä, miten homma hoidetaan läpi. (...) Luottamusmiehille järjestetään myös kestitystä, informaatiotilaisuuksia jne. Tällaisissa tilaisuuksissa 'voidellaan' ihmisiä tavanomaisen tarjoilun muodossa. Ihmiset ovat siinä mielessä heikkoja, että tuntevat itsensä huomatuiksi päästessään näihin tilaisuuksiin. Tämän lisäksi voidaan sopiville ihmisille myydä kohtuuhintaan asuntoja, sillä lakihan ei kiellä myymistä normaalia halvemmalla.(...) Kun jokaiselle pyritään järjestämään jotakin etua, kukaan ei laita hanttiin." Pertti Vuorela, Kaupunkimaan omistus ja maankäyttörakenne Suomessa 1979, 184 - 185. (sitaatti s. 442)
© Seppo Koskela & Sinikka Sassi 1997