<< < >

ONGELMANA POLIS

Nuorison ongelma liittyy tilojen puuttumiseen ja se taas liittyy espoolaiseen rakennustapaan, jossa asukkaita ei ajatella sosiaalisina ja yhteiskunnallisina olentoina. Edustuksellinen demokratia on osa modernisaatiota ja se kasvanut ja vakiintunut rinnan teollistamisen ja kansallisvaltion kanssa. Espoo ei siksi ole poikkeus, mutta puutteet näkyvät täällä helpommin, koska vanhaa yhteisöllisempää rakentamista on niin vähän.

Polis tarkoitti aikoinaan Kreikassa sitä, että kansalaistaitojen kehittymistä varten tarvittiin monenlaisia tiloja ja paikkoja, joissa taidetta, politiikkaa ja sosiaalisia taitoja harjoitettiin. Kansalaisoikeudet ymmärrettiin antiikin aikoina hyvin laajasti, vaikka ne eivät silloin koskeneetkaan kaikkia. Nyt meillä on periaatteessa kaikilla samat poliittiset oikeudet, mutta niiden todelliselle toteuttamiselle ei ole sijaa modernissa järjestelmässä.

Me saamme äänestää säännöllisesti paikallisissa ja kansallisissa vaaleissa, mutta niiden väliaikoina edustajamme hoitavat asioitamme. Paikallishallinnon ja poliitikkojen odotetaan tietävän meitä paremmin minkälaisen kaupungin me haluamme, eikä meillä siksi odoteta olevan näkemystä asuinalueestamme. Muut suunnittelevat ja toteuttavat ja me vain täytämme lokerot, jotka meille on varattu. Jos poliittiseen järjestelmään kuuluisi ajatus lähidemokratiasta, olisi sitä varten myös suunniteltava rakenteita. Jos asukkaita ajateltaisiin kansalaisina, joilla on vastuita ja velvollisuuksia ympäristöstään, olisi selvä, että tuo ympäristö pitäisi myös alunperin rakentaa toisella tavalla.

Jos murrosikäisiä ajatellaan kansalaisina, jotka opettelevat oikeuksiensa ja taitojensa käyttöä, on selvä, että sekä koulunkäyntiä että vapaa-aikaa ajateltaisiin toisella tavalla. Asuinpaikalla, kävelyetäisyydellä pitäisi olla tiloja, joissa nuoret kansalaiset voivat kokoontua, keskustella, huvitella, työskennellä. Sama koskee tietysti myös vanhempia kansalaisia ja kaikkien yhteisiä toimia ja yhdessäolemista. Jos me ajattelisimme ihmisiä enemmän kansalaisina, me emme heittäisi nuoria kaduille kaljalle ja tupakalle, vaan näyttäisimme tilat, jotka ovat heille varatut ja heidän vastuullaan. Nuoret voisivat itse suunnitella yhteisen tilansa, joka Suomessa oloissa on oltava enemmän olohuone kuin toriaukio. Luontoystävällinen, varakas, koulutettu Espoo näyttää murrosikäisille nyt vain tylyt, betoniset, tuuliset puolensa. Ei yhtään kahvilaa, minne mennä, ei ensimmäistäkään lämmintä paikkaa, jossa voisi jotakuinkin rauhassa ja viihtyisästi tavata kavereitaan.

Miksi asuinalueita ei rakenneta kaupunkimaisesti niiin, että niillä olisi sosiaalinen keskus, jossa on kauppoja, kouluja, yhteisiä tiloja? Sen ympärillä olisi asutusta, joka voisi harveta ja pienentyä laidoille päin. Markkinatalouden ja paikallishallinnon ratkaisu sosiaalisten tilojen tarpeeseen on kaljakuppila, joskus useampikin. Jos ihmiset pantaisiin päättämään lähiympäristönsä asioista, niin riitaahan siitä tulisi. Sen ohella ihmiset joutuisivat kuitenkin tekemisiin toistensa kanssa ja keskustelemaan vaihtoehdoista, mikä joka tapauksessa lisäisi kiinnittymistä alueeseen.

Sinikka Sassi 1999