<<
KAAVA-ALUE EESTINKALLIO 1 D:
ESPOON PISANMÄEN LUONTOSELVITYKSISTÄ
luontoinventoija Janne Kumpulainen 19.11.1997
Karkalintie 480
08100 LOHJA
Tämä maantieteellinen katsaus ottaa kantaa siihen, riittääkö vuoden 1981 metsätieteilijöiden maastoselvitys yksistään kertomaan kaava-alueen luontopiirteistä niin hyvin, että se täyttää lain mainitseman 'ympäristöselvityksen'. Vuoden 1981 selvitys on ainoa tiedossaoleva dokumentoitu, julkinen arvio, joka perustuu maastokäyntiin. Mielestäni se ei vastaa nykyistä kaavoitustasoa. Silloisenkin, vähemmän reunaehtoja sisältävän kaavoituskäytännön mukaan siinä päädyttiin juuri toisenlaisiin johtopäätöksiin kuin mitä Espoon kaupunki tulkitsee. Selvittämättömyys ja ainoan raportin väärin tulkinta tuntuu tuottamukselliselta.
"Grynderi ja Espoon kaupunki solmivat aluerakentamissopimuksen koskien aluetta. Sopimukseen ei kirjata kaavoitettavien kerrosneliöiden määrää. Siinä mainitaan lähtökohtaisesti käsitteet "hyvä kaavoitustapa" ja "pääasiallinen pientalovaltaisuus". Ja kuinka ollakaan, kahden aidon omakotivaltaisen pientaloalueen väliin metsään syntyy 90-luvun alussa tiheään rakennettu lähiö joka koostuu suurista pientaloista ja pienistä kerrostaloista.
Tätä ennen kaavoitusprosessi on jo sirpaloitunut lukuisten kannanottojen (asukkaat ja asukasyhdistykset vastustavat), valtuuston, kaupunginhallituksen, sisäasiainministeriön ja sen seuraajan ympäristöministeriön palautuspäätösten vuoksi. Kaavaselostuksessa kerrottu kaavoituksen kulku kertoo saman." - alueen asukkaan suusanallisesti kertomaa,
muistiinmerkinnyt ja stilisoinut JK.
Suppean tavoiteasettelunsa vuoksi vuoden 1981 selvitys ei mielestäni vastaa niihin kysymyksiin, joihin kaavoituksen luontoarvioinnissa tulisi vastata: kuinka kaavoittaa että "toiminnot on sijoitettava niiden itsensä kannalta tarkoituksenmukaisesti ja myös siten, että sijoittamisesta koituu mahdollisimman vähän haittaa muille toiminnoille ja ympäristölle" (vuonna 1990 ilmestynyt "Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle kestävään kehitykseen tähtäävistä toimista". Samasta aiheesta on myös eduskunnan päätökset).
Ympäristötavoite on kirjattu lukemattomia kertoja viimeisen 27 vuoden aikana lukuisiin Kestävän kehityksen julistuksiin, toimintaohjelmiin ja suosituksiin. Vanhoista mainittakoon: 1980 World Conservation-strategia ja mm. 1990 voimaan tullut RakLain uudistus: "alueet on suunniteltava kestävää kehitystä tukevalla tavalla". Mielestäni vallitseva kaavoituksen luontoarvioimattomuus on pahin puute kestävän kehityksen etenemisessä: hyötyjä ja haittoja ei voida verrata - minkä täytyisi olla yhdyskuntasuunnittelunkin tulos. Nykyinen kaavoituskäytäntö rikkoo räikeästi lain henkeä ja yleisesti asettetuja tavoitteita.
Liiallinen volyymi rakentamisessakin haittaa luonnon kestokykyä. Etelä-Espookin tarvitsee elävien metsien verkoston. Viherkäytävät eivät ole käytäviä hirvien juosta tai lintujen siirtyä, ne ovat osa sitä kenttää jolla elollinen luonto toimii. Liian tiheään rakennettu kaupunki on sitä mikä on jo vastoin ensisijaista tavoitetta.
"Yhdyskuntasuunnittelun tehtävä on kestävän kehityksen kannalta kaksitahoinen. Ensinnäkin on turvattava maa- ja vesiekosysteemien toimivuus ja alueiden kestävä käyttö."
Tämähän tarkoittaisi varovaisuuperiaatteen soveltamista, kulutuskestävyyden huomioimista ja palautumattomien muutosten varomista (luonnontilaisen metsän rakentaminen!).
Nykyinen Rannikko-Suomen rakentaminen on yhtä paha lajeja ja elinympäristöä tuhoava tekijä kuin yleisesti tunnustettu, ja juuria myöten dokumentoitu metsätalouden köyhdyttävä vaikutus. Rakentamisen vaikutuksen seuranta edellyttäisi volyymin seurantaa. Sitä meillä ei ole vielä siinä mielessä kuin Bruntlandin komissiota ja Rion kokousta edeltävistä prosesseista alkaen on valtiotasolla esitetty. Rakentamisen tarve aiheuttaa kaavoittamisen paineen ja luontoarvot selvitetään jos niitä on tiedossa. Niitä ei itsearvoisesti nähdä oleellisena osana. Näin ollen, näissä oloissa, oheiset lajitiedot ja aineisto on ymmärrettävä mittarina, ei pelkkänä inventointinäyttönä.
Kaavoitus lähtee lähtökohtaisesti toisesta ajatuksesta kuinka sijoitetaan rakennukset ja tiet "tehokkaasti". Luonnon huomioiva kaavoitus tukisi ratkaisuja, joissa maapinta-alaa menetetään mahdollisimman vähän asfaltille ja betonille. Ajatus on kirkas, kunnes sitä aletaan toteuttaa.
Ympäristöministeriö tunnustaa tilanteen ongelmallisuuden monessa julkaisussa. Viimeksi, ja konreettisessa ohjelmassa (Suomen biologista monimutoisuutta koskeva kansallinen toimintaohjelma 1997-2005. Suomen ympäristö-sarja, nro 137, sivut 72-3. Tehosteet eivät ole alkueräistekstissä):
"Yhdyskuntarakentaminen ja liikenne
Yhdyskuntien rakentaminen ja käyttö vaikuttaa eriasteisesti luonnon monimuotoisuuteen. Osa vaikutuksista rajoittuu paikallisiksi, osa on tätä laaja-alaisempia. Vaikutuksille on kuitenkin yhteistä PITKÄAIKAISUUS. Alueiden käytön suunnittelun keskeinen tehtävä on löytää ratkaisuja, joilla ihmisen tarpeet ja toiminnat sovitetaan yhteen luonnon monimuotoisuuden ylläpitotavoitteen kanssa.
Kaupunkiluonto on osa luonnon monimuotoisuutta. Luonto ja viheralueet lisäävät merkittävästi kaupunkiemme asuinympäristöjen viihtyisyyttä. Luonnon tarjoamia mahdollisuuksia ei ole kuitenkaan aina käytetty riittävästi hyväksi rakentamisen ja viheralueiden suunnittelussa ja hoidossa. Kaupunkien viheralueista ei useinkaan synny yhtenäistä viherverkostoa, jolloin eläinten ja kasvien elinympäristöt pirstoutuvat. Ihmisten kannalta viheralueiden riittävään kokoon tai niiden saavutettavuuteen jalkaisin tai joukkoliikenteellä ei ole aina kiinnitetty riittävää huomiota. Yhdyskuntarakenteen tiivistämisen ei tulisi hävittää kaupunkiympäristöjen arvokkaita puisto- tai luonnonalueita.
Kaavoituksella ja muulla rakentamisen ohjaamisella on luonnon monimuotoisuuden kannalta ratkaiseva rooli. Alueiden käyttöä ohjataan kaavoituksella, joka on osoittautunut toimivaksi ohjauskeinoksi luonnonsuojelun tavoitteiden huomioon ottamisessa. Monessa tapauksessa rakentaminen ja muut yhdyskuntakehityksen tarpeet voidaan sovittaa yhteen luonnon tarpeiden kanssa ilman että yhdyskuntakehityksen tarpeista olisi suuresti tingittävä."
Suositus 34. "Kaupunkiluonnon monimuotoisuus otetaan huomioon kaupunkipolitiikan kehittämisessä kiinnittämällä erityistä huomiota viheralueiden ja muiden arvokkaiden luontokohteiden ylläpitoon ja ylläpidon periaatteisiin sekä perustamalla valtakunnallisesti arvokkaita kaupunkikansallispuistoja."
Se oli tilanteen kuvaus. Yksittäisissä kohteissa, kuten Eestinkallio 1D-kaava-alueella, ei ole olemassa viranomaista joka vastaisi siitä, että valtakunnallisella tasolla asetetut ja jopa ylikansallisesti noteeratut tavoitteet toteutuisivat. Yksittäiset ratkaisut ja tavoitteet eivät kohtaa.
KATSAUS LAJISTOTIETOIHIN
Ohessa katsaus siihen tietoon mikä on esimerkinvaraisesti tullut valittajan tietoon ja toisaalta siihen, mitä vastaavanlaisesta kohteesta olisi mahdollista selvittää vaivatta - jos viranomaistaho tahtoisi teettää arvion luonnonarvoista.
Kun verrataan Pisanmäen kaava-aluetta vastaavankokoisiin kaupunkimetsiin havaitaan, että kohteella on huomattavat, selvästi keskimääräistä paremmat lajistotiedot. Se, että kohteen läheltä samankaltaisista metsistä on löydetty silmälläpidettäviä hyönteisiä vahvistaa havaintoni metsän monipuolisuudesta, sen arvosta hyvänä tyyppimetsänä, suojelunarvoisena näytteenä.
Ohessa myös taustatietoja merkittävimmistä tietoon tulleista lajitiedoista. Niillä havainnollistan miten olosuhteista riippuvaista biologisen datan käyttökelpoisuus on. Voidaan todistaa suhteellisen vaivatta, että tietyllä alueella on tiettyjä luontoarvoja. Mutta negatiivisen havainnon luonne on ympäristöselvittämisen suurimpia vaikeuksia. On osoitettava että on oltu oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikein menetelmin.
Muutamat lajitiedot kuvastavat yksittäisten lajien ongelmallisuutta arvon indikaattoreina. Jos niitä on havaittu, ne osoittavat arvoa - mutta jos ne puuttuvat, on syytä dokumentoida ja eritellä mistä syistä mahtaa johtua havaintojen puuttuminen. Sienten osalta riittävä tutkimustarkkuus on vähintään kolme kasvukautta - sienisato vaihtelee vuosittain niin rajusti, että muutoin merkitsevä osa lajistosta jää havaitsematta. Hyönteiset ja muut eläimet ovat ongelmallisia vuosittaisvaihtelun lisäksi myös siksi, että niiden esiintymiseen vaikuttavat säät ja vuodenajat.
Pisanmäen osalta voin vakuuttaa, ettei ole näyttöä alueen arvottomuudesta. Sen sijaan arvot ovat hyvin todennäköisesti suuremmat kuin tähän mennessä on pikaisella tiedonkeruulla satunnaishavainnoinnista kyetty keräämään.
Painotan tätä välilliseltä tuntuvaa seikkaa, koska se on osaltaan johtanut yleisesti hyväksyttyyn VAROVAISUUSPERIAATTEESEEN (vrt. Rio-prosessi ja Euroopan metsäministerikokouksen suositukset talousalueille).
Oleellista on painottaa myös sitä, ettei biologinen aineisto, varsinkin eläimistä, ole tiettyihin neliömetreihin sidottua. Niiden vaatimukset ja niiden elinympäristöt ovat se mittari joka toimii kaavoituksen välineenä itse havaintopistettä paremmin.
Siis Pisanmäellä: kaikenlainen lisäkäyttö nykyiseen verrattuna vaarantaa oheistenkaltaisten lajien esiintymistä, siirtymistä ja lisääntymistä. Lajit, joita tarkastellaan ovat aina näyte isommasta lajistoelementistä. Lisäksi Rannikko-Suomessa esiintyy tuhansia lajeja joiden uhanalaisuutta ei ole voitu tarkastella perustutkimuksen puutteen vuoksi. Suomen uhanalaisuustarkastelu ja muu biologinen taustatyö on antanut mahdollisuuden päätellä mitä suojelutoimia tarvittaisiin jottei lajien kato jatkuisi.
Esiintymiä katoaa koko ajan, lajien levinneisyys supistuu, mikä on vastoin EU:n SUOJELUN SUOTUISAN TASON tavoitteita. Sen mittariksi on toistaiseksi otettu mukaan vain suppea joukko Suomessa esiintyviä lajeja (mm. johtuen siitä, että Suomi tai Ruotsi eivät olleet valmistelemassa suojelun perustavoitteita aikaisempina vuosikymmeninä, täydennyksiä tehdään parhaillaan). Juridisesti tilanne on erikoinen: EU:n Luontodirektiivi velvoittaa laajempiin toimiin kuin Suomen nykyinen tulkinta, joka kirjattiin 1997 luonnonsuojelulakiin.
Suojelun suotuisan tason tarkasteluun kuuluu Ympäristöministeriön ja Suomen Ympäristökeskuksen vastuulla oleva luonnonsuojelu(alueide)n edustavuusarviointi. Se on osa Luonnon monimuotoisuuden LuMo-hanketta, jolla Suomi toteuttaa Rion valtiosopimuksia. Mielestäni Pisanmäen metsä täydentäisi hyvin suomalaista suojeluverkostoa erilaisena Rannikko-Suomen metsänä. Myös kulttuurilliset arvot riittäisivät yksin suojelualueen perustamissyyksi.
Kysynkin: kuka arvioi mikä arvo Pisanmäellä on luonnontilaistuneena vanhana metsänä tai lehtoeläimistön esiintymisalueena?
Mainittakoon vielä, että nämä tiedot ovat muutamassa satunnaisesta lähteestä, mitään keskeisten tietolähteiden läpikäyntiä ei ole ehditty tekemään. Suomen Ympäristökeskuksen tutkijalla Päivö Somermalla on mahdollisesti täydentäviä tietoja laji- ja tutkimustilanteeseen. Tarkistuksia ei ole ehditty tekemään, tiedot saatu suullisesti. Eestinkallion seudun mahdollisista kovakuoriaishavainnoista tietänee parhaiten espoolainen Ympäristöministeriön virkamies Pertti Rassi. Hän hoitaa työnään mm. Suomen uhanalaisen lajiston seurantaa.
Viranomaisrekistereiden avulla tarvittava, osittain luottamuksellinen aineisto olisi paremmin saatavissa. Luonnonharrastajan ja inventoijan on kohtuullisen vaikeaa saada kohtuullisella vaivalla hajanainen tieto käyttöönsä, lisäksi huomattava osa selvityksistä on epävirallisia keskeneräisyytensä vuoksi.
Tiedot ovat yhdistelmä kirjoista Uhanalaiset perhoset sekä Uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan mietintö; eivätkä siten suoria sitaatteja.
Uhanalaisuuden syy:
R = rakentaminen etc.
Mp = puulajisuhteiden muutokset (lehtipuuston vähentäminen & kuusettuminen)
· kuusamamittari, Apeira syringaria (Linnaeus) Sh-laji, Uusimaa: Sh
Tarkka lajikuvaus kirjassa Mittarit 2;258 sekä kuvataulu XVIII
Soveliaiden rehevien lehtojen tuhoutuminen hävittää esiintymiä. Myös Saksaa ja Norjassa uhanalaiseksi (harvinainen) luokiteltu
Euraasialainen laji, jota tunnetaan Etelä-Suomessa viiden entisen läänin alueelta.
Sangen harvinainen ja huomattavan paikoittainen, hajanaisesti, esiintymät niukantuntuisia - tavataan melko yksitellen. Pääkaupunkiseudulla (1989 tiedot) rannikko-Suomen ainoa merkittävä esiintymä; laajin Etelä-Hämeen lehtokeskuksessa. toukkien löytäminen on helpointa, tulee myös valopyydyksiin. Vaihtelevat, ajoittain elpyvät kannat, kadonnut Helsingin Mustavuoresta. Toukka elää varsinkin lehtokuusamalla Lonicera caerulea ja syreenillä Syringa. Lentelee rinnelehdoissa (kuten Pisa), puronotkoissa ja lehtimetsissä (kuten Pisa), hyvin harvoin puutarhoissa. Sh= silmälläpidettävä harvinainen - sillä voimakkaita, koko kantaa uhkaavia tekijöitä ei ole. Luontaisesti niukkana ja harvinaisena kärsii yksittäistenkin esiintymien katoamisesta.
Elinymp: Ml eli lehtometsät
Uhanal.syy: Mp
· keltaselkämittari Ecliptopera capitata (Herrich-Schäffer) Sh-laji, Uusimaa: Sh
elinymp: Ml eli lehtometsät
Etelä-Suomen laji, joka tunnetaan vakiintuneena neljän ent. läänin alueelta. Tarkka lajikuvaus kirjassa Mittarit1;97, kuvataulu VIII
Esiintymien uhka: ihmisasutusten lähellä viheralueiden kasvava, eriasteinen käyttö. Esim. Helsingin Talissa kuluminen kriittisenä uhkana. Suosinee erityisesti puronvarsia, jossa kasvaa lehtopalsamia. Suhteellisen tiukka monofaagi (spesialisti ravintokasvin suhteen). Sekä Norjassa että Ruotsissa uhanalainen. Esiintyy aina suhteellisen harvinaisena, muutamia koko kesäkauden aikana yhdellä paikalla. Havaittavuutta haittaa aikuisyksilöiden arkuus.
ALUEELLA HAVAITTUJA KIINTOISIA LAJEJA
· verkkomittari
· hiirakkokauniainen - kovakuoriainen, Poecilonota varjolosa
Suomen kovakuoriaisten frekvenssilistalla (Rassi) 30/100 eri lajia esiintyy eri puolilla Suomea kattavanpuoleisesti, mutta vain suotuisilla paikoilla (joilla on merkitystä muulle, merkittävämmälle lajistolle => kuoriaisella indikaattoriarvoa). Nimi tulee väristä, se on isokokoinen, lämpimiä metsänreunoja vaativa jalokuoriainen. Elää isoissa paksukuorisissa haavoissa, elävissä pystypuissa, ja näiden haapojen oltava paahteisella paikalla (haapaspesialisti). Aikuisia voi löytää kesäkuussa, toukkia myöhemmin kesällä. (tiedot hyönteisharrastaja, tiedetoimittaja Jani Kaaro).
Mainutut lajit (m.l. linnut) eivät itsessään estä alueen käyttöä tai rakentamista, mutta kertovat siitä, että lajisto olisi syytä selvittää ennen nykykäytön muutoksia. Tätä tukevat myös kololinnuston merkittävyys sekä puustorakenne ja muu habitaattikirjo (omat havaintoni & 1981 HY/metsätiede). Huomattava osa arvokkaasta lehto- ja reunahabitaateilla viihtyvistä lajeista on oletettavasti jäänyt havaitsematta; etenkin sieni- ja hyönteislajisto vaatisi tarkastamista (mutta sen kustantaminen kuuluu kaavoittajalle!)
Linnustotiedot todistavat, että kohteella on suuri merkitys viherkäytävänä ja pääkaupunkiseudun metsälinnuston pesimäalueena. Pohjantikka, jota pesinee arviolta 10 paria koko entisen Uudenmaan läänissä, tavataan Pisanmäellä säännöllisesti. Ilmakuva-aineisto, vaateliaampien lajien esiintyminen ja kokonaislajimäärä viittaavat siihen, että metsä ohjaa lintujen liikkumista vahvasti (metsäpeitteellisyys rakennetun ja aukean maaston välillä, erottuva mäen muoto).
Itse tutustuin alueeseen marraskuun alussa, joten sieni- tai hyönteisinventointia en voinut tehdä. Metsän rakennepiirteiden takia pidän kohdetta huomioitavana; potentiaalisena arvokkaalle lajistolle. Arvon arviointi kuuluu kuitenkin ensisijaisesti kaavoitus- ja suojeluprosesseista vastaaville viranomaisille. Niinpä tiedot ovat esimerkkejä siitä mikä merkitys kyseisen kaava-alueen esiintymillä voi olla. Vain linnusto on selvitetty hyvin, muut perustuvat satunnaiseen luonnonntarkkailuun ja -harrastukseen. Ne riittävät ohjaamaan käyttöä, mutta eivät koskaan voi olla yksinomainen lähde kaavoitusratkaisuihin.
Vertailukelpoisuus kaavatyössä tai vaikkapa varovaisuusperiaate, johon Suomi on sitoutunut, edellyttäisivät näillä näytöillä kohteen uudelleenarviointia ja maastoselvityksen. Espoon kaupungin arkistoista ei ole voitu löytää yhtäkään dokumenttia, joka viittaisi että kaavoitusta valmistellessa olisi tehty tarvittava 'ympäristöselvitys'. Hallinnon kirjaama viherkäytävä-tavoite olisi jo itsessään riittävä syy tehdä arviointi keskimääräistä tarkemmin: nyt se on edelleen tekemättä.
On vakavaa, ettei ministeriö tai kunta ole huolehtinut riittävien selvitysten aloittamisesta, kyseessä on selvä laiminlyönti, sillä valitusten ja suullisen informoinnin kautta asiaan on yritetty saada korjausta.
SIJOITUS & MITOITUS
Osa rakennuskannasta voidaan suunnata pelloille, mutta sekin aiheuttaa huomattavaa virkistyskäyttöä ja sitä kautta liiallista kulumista. Kulutusherkkyyden arviointi perustuu silloiseen, yli 15 vuoden takaiseen tilanteeseen. Lisäkulutus ja käyttö olisi haitallista juuri niille luonnon piirteille, joiden takia kohde on oleellisesti merkittävämpi kuin keskiverrot pääkaupunkiseudun metsät. Alueen tehokkainta käyttöä saattaisi olla silleenjättö, eli luonnontilaistaminen EU:n luontodirektiivin tarkoittamaksi luonnontilaiseksi metsäksi.
Metsä on jo nykyisellään näyttävää kilpikaarnaisine mäntyineen ja vaihtelevine puustoineen, se olisi merkittävä opetuskohde riittävän kokoisena vanhana metsänä. Uudet polku-urat ja muut väylät pilaisivat vakavasti sen opetus- ja monikäyttöarvoa. Suojeluratkaisuista parhain, yhteistä etua hyödyttävintä olisi jos toteutettaisiin Espoon keskuspuisto "valtakunnallisena arvokkaana kaupunkikansallispuistona" - ja Pisanmäki sen suhteellisen erillisenä, viherkäytävän yhdistämänä, muuta kokonaisuutta täydentävänä suojelukohteena.
LOPUKSI
Tutustuttuani Seppo Koskelan keräämään hyvin laajaan tausta-aineistoon kummastustani herättää, ettei ministeriö - tai mikään muu taho - ole oikaissut jo aiemmin esiintuotuja virheellisyyksiä. Viime vuosina YM on korostanut luonnontilaisten kaupunkimetsien merkitystä niin virkistyksen, yleisen luonnontuntemuksen kuin monimuotoisuuden suojelun kannalta. Eestinkallion osalta tämä on unohtunut. Ympäristöministeriön ratkaisut tuntuvat perustuvan omistukseen ja rakennuspaineeseen.
YHDEN KOHTEEN JA SOPIMUSTEN VÄLINEN YHTEYS
Yleisesti voidaan todeta, että kohteiden suojeluarvon pohjana on tähän saakka käytetty liian erikoistuneita tavoitteita. Johtuen tähanastisten valtion suojeluhankkeiden palokuntaluonteesta on jouduttu valitsemaan suojelukohteiksi ja talouskäytön ulkopuolisiksi alueiksi vain luonnonerikoisuuksia tai näyttäviä kohteita (prof. Yrjö Haila kirjassa Vihreään aikaan); tavoite on kohdistettu niihin harvinaisiin luonnonpiirteisiin joita on mahdollista säilyttää vain muutamin paikoin Suomessa.
Itse suojelun ja maiseman monipuolisuuden turvaaminen on laajempi tavoite. Suomi on lupautunut valtiojäsenenä tukemaan IUCN:n World Conservation-strategiaa. Syksyllä 1990 "Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle (sekä EK päätökset) kestävään kehitykseen tähtäävistä toimista" viittaa siihen myös nimellä 'Maapallon suojelustrategia' (ISBN 951-47-1319-2). Kaavoitus on tärkein toimi suojelualueiden ulkopuolisessa luonnossa - ja vastaavasti, maksimissaan suojelu on vain muutamia prosentteja pinta-alasta.
Lohjan kaupungin Agenda 21-projektisihteeri,
luontoinventoija, yo Janne Kumpulainen
Karkalintie 480, 08100 LOHJA
puh 019-367 020
Olen toiminut luontoselvitysten tekijänä viimeisen kahdeksan vuoden ajan. Pisin työkokemus minulla on Metsähallituksen Kainuun Puistoalueella, jossa olen toiminut mm. vanhojen metsien kartoituksen työnjohtajana. Töihini ovat kuuluneet ennenkaikkea uhanalaisen ja vaateliaan lajiston etsintä, esim. WWF:n lajityöryhmissä olen selvittänyt valkoselkätikan, kiljuhanhen, tammihiiren, saukon ja liito-oravan esiintymistä.
Harrastuksenani on biotooppi- ja lajistoseuranta sekä niiden popularisointi.
<<