<< < >

ESPOOLAINEN NUORI

Suomalainen kulttuuri on alkoholikulttuuria. Kun meidän lapsemme ovat noin 12-13 -vuotiaita, heidän on luotava suhteensa alkoholiin - useimmiten se tapahtuu juomalla, harvemmin kokonaan kieltäytymällä. Lapset potkaistaan kylmiltään kulmille roikkumaan, annetaan kaljapullo käteen ja katsotaan kuinka hyvin he onnistuvat hallitsemaan viinaa. Sen tekee suomalainen kulttuuri, eivät yksittäiset vanhemmat, jotka tuskin haluavat lapsensa testaavaan viinapäätään tuossa iässä tai ylipäätään. Riskeistä on vanhemmilla itsellään kylliksi kokemusta.

Nuoret mokailevat: joutuvat vatsahuuhteluun, kannetuiksi sammuneina kotiin, tappeluihin kavereidensa ja vanhempien juoppojen kanssa. Eivät vanhemmat sitä toivo lapsilleen; jos me emme hallitse juomistamme, emme varmasti ensimmäisinä halua sitä samaa nuorille. Monet näkevät tilanteen toivottomana: kun murrosikäinen lähtee kavereiden kanssa baanalle, hän lähtee. Monille muutos tosin tulee niin yllättäen, ettei sitä kunnolla tajuta. Koulussa menestynyt, pohdiskeleva ja harrastava tyttö ilmoittaa haluavansa joskus maistaa siideriä ja toki vanhemmat siihen suostuvat. Äkkiarvaamatta tyttö muuttuu ulkonäöltään, vaatetukseltaan, käytökseltään ja rahan käytöltään. Tupakkaa ja kaljaa testaillaan.

Viina on suomalaisen nuoren aikuistumisriitti. Heimokulttuureissa nuoret menevät eristettyyn paikkaan suorittamaan aikuisuuteen siirtymisen kokeita ja niistä selvittyään he saavat uuden aseman yhteisössä. Suomalaisten nuorten testi on viina, jonka kokeileminen on kulttuurin asettama pakko, mutta jonka kanssa selviytyminen on täysin yksilön vastuulla. Jos epäonnistut juomisen hallinnassa, olet vain epäonnistunut ja huono yksilö. Kyllä hyvät yksilöt pärjäävät. Testi kestää vuosikymmeniä ja sen tulokset käyvät selville useimmille vasta keski-iässä. Sen vuoksi alkoholista varoittaminen on niin hankalaa: nuorten on mahdotonta mieltää itseään kolmikymppisinä, saati vanhempina. Mitä väliä?

Alkoholin tarjonta kasvaa koko ajan ja kohta sitä saa ostaa ympäri vuorokauden. Tuottajien lobbaus on voimakkaampaa kuin yhteiskunnan ehkäisevät toimet ja siksi katumainokset kehoittavat meitä empimättä avaamaan pullon. Kun selviytymisestä yhteiskunnassa ja elämässä tehdään täysin yksilötarina, tarvitaan jotakin helpottamaan paineita - suomalainen kulttuuri tarjoaa siihen viinaa. Se on vanha ratkaisu ja voisi jossakin määrin toimiakin, jos juominen olisi yhteisöllistä ja vain tiettyihin tilanteisiin liittyvää. Nyt nuoret lähtevät viikonloppuisin kulmille roikkumaan ja vanhemmat jäävät kotiin odottamaan ja huolissaan kaljaa juomaan.

Alkoholiin liittyvät tarinat ovat hyvin kaksijakoisia. Toiset ovat sankaritarinoita, kertomuksia siitä mitä merkittävää tuli tehtyä kännissä ja miten paljon viina meni. Ne ovat olleet yleensä miesten juttuja, mutta tytöt haluavat tulla perässä, koska he haluavat kaikki samat oikeudet, mokailuineen. Kavereille on kiva kertoa, miten tuli törttöiltyä ja siitä saa tunnustusta osakseen. Yksilöllistyminen eli yhteisöllisistä siteistä irrottautuminen jatkuu äärimmilleen - se on modernisaation päämäärä, sanotaan. Me emme kuuluu mihinkään kiinteämpiin yhteisöihin, jotka pyrkisivät ohjailemaan elämäntapaamme ja käyttäytymistämme. Kun kuulumme johonkin esimerkiksi harrastuksen kautta, sen ohjaileva vaikutus koskee vain rajattua osaa elämästämme. Meillä ei ole yhteisöjä, jotka säätelisivät alkoholin käytön tapoja. Nuorilla on jenginsä ja tietty vanhemmista riippumaton kulttuurinsa, joka nykyisin on aika kesy vastalause yhteiskunnalle. Nuoret näkevät missä karussa maailmassa ja minkälaisessa epävarmuudessa he elävät, eikä heiltä kenties riitä kykyä kapinoimiseen. Eipä sitä riitä heidän vanhemmiltaankaan.

Meillä on Espoossa hyvinvoinnin julkisivu, koulutetuimmat ihmiset, kehittynein teknologia ja paljon ostovoimaa. Sen pimeällä puolella ovat betoniset lähiökeskustat, köyhtyvät koulut, työttömät, siirtolaiset, mieleltään sekoavat, sotkeminen, tappeleminen ja väkivallan uhka. Tästä Espoosta kaupunki ei pidä paljon ääntä. Kun siitä pidetään, se on usein äärimuodossa: poliisi varoittaa kovista huumeista, jotka uhkaavat jokaista joka askeleella. Toisaalta on ankaraa hymistelyä ja toisaalta ankaraa pelottelua, eivätkä nämä kuvat kohtaa missään.

Ongelma on poliksen ongelma.

Sinikka Sassi 1998